lauantai 18. tammikuuta 2014

talven taikaa sydäntalvella ja muuta talvista ja sydämellistä, sekä Raul Roineen sadusta määritelmää runoilijalle :)

Pakkasssään aallot
virkkaavat pitsihelmat rantakiville.
Minä tanssahtelen ilosta
kulkiessani niiden ohitse.

Lumikiteiden kimmellys pakkasilmassa
taideteoksen taustamusiikkina
ensimmäiset titityyt.
Hiljennyn paikalleni
henkeäni haukkoen.

Varjoliitäjien ja retkiluistelijoiden
etenemisen harmoniaa
merenjäällä auringonhohteessa.
Saavat minut silmiäni siristelemään
ja hymyilemään vapaudentunteesta.

Sydämessäni ei ole talvipakkanen
vaan se laulaa ilosta,
niin monista syistä uskoa hyvään
se laulaa ja säkenöi lämpöä.

Sydäntalveen pehmeyttä ja väriterapiaa:
raitanuttua vauvalle Etiopiaan
pörrölapasia ystäville
sukkia tuttujen lapsille -
lämpöä ylle ja alle ja sydämeen saakka.

Teen aaltoviivaa jäähän
levitän käteni ja pyörähdän
olen osa tilataideteosta
luonnollisessa koossa
jättäen siihen omat teräsmerkkini.

Vaikka hyinen tuuli yrittää
valon sammuttaa, onnistu se ei,
valo taistelee,
värähdellen vahvistuu.

Vastaukset rukouksiin ovat valotuikkuja,
koko maailmma tuikkii kirkkauttasi pieninä kertomuksina - -

Anna voimaasi,
vääryyttä vastaan.
Anna voimaasi,
vaikenemista vastaan.
Anna voimaasi,
vaateliaisuuden liiallisuutta vastaan.
Anna voimaasi
valituskulttuuria vastaan.
Anna minulle voimaasi.
Anna minun olla
hyvyyden vahvuutta vastustamatta.


Luin Raul Roineen kokoelmaa "Satuja" (1990) ja sadussa Peukaloinen s. 84 Peukaloinen on Runon puutarhassa ja siinä on loistava runoilijoiden määritelmä, jonka näin tahdon blogiini liittää:

" Sanalla sanoen: täällä oli kaikki se kaunis ja ihmeellinen, josta tosi suuret runoilijat ovat kertoneet. Ja kesken kaiken kuiskaan sinulle, etteivät runoilijoita ole ainoastaan ne, jotkka kirjoittavat säkeitä, vaan kaikki, jotka johdattavat ihmisiä Hyvän, Kauniin ja Toden piiriin."