lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulun tunnelmia, ja vähän sinivalkoisia ajatuksia ja tonttujen aatoksia samaten

Kukkakaupun jouluruusu
ihan pieni, valkonuppuinen
seuranaan lähimetsän sammalta
ja koivuntuohesta lahjanyyttejä
musta peittyy allensa.

Sen myötä valkeanvihreää, toivorikasta syntymäjuhlaa!

Tunnelmia myös takavuosien joulunpunaisesta, nepalilaisesta, norsukuosisesta lahjapaperista:
Norsuja, tähtiä
tietäjien riemua
uskosta enkeleihin
ja lupaus pysyy.
Seimi on minuakin lähellä
saan uskolla katsoa
ja rakkaudella, toivolla.

Sinivalkoiset ajatukset (itsenäisyyspäivän läheinen runohaaste, jäi näköjään vihkoon eikä päätynyt blogiin asti)

Joululauluissa
paljon sinisävyä
valtavasti valkoisia välähdyksiä

Ajatuksissa myös
duurin kaipaus ja mollin riemu
rinnakkain soivat.

Kaipaus ja lohdutus,
erossaolo ja kohtaaminen.

(Tonttujen aatoksia -runohaaste)

Kuka kiltti on ollut
siitä tuskastumatta
kuka muistanut toista
kalenteriin kurkkimatta
kuka kultainen on joka kuussa
ei vain koska joulu on ovensuussa - -

ps. Joulurunot ovat haastavimmista haastavimpia, kuten muutkin juhlarunot! Haaveissa vielä joskus onnistua niitä saamaan monta (itselle) mieleistä aikaan :)

maanantai 2. joulukuuta 2013

Vuosia kultaisia

Voit itse päättää
mihin ne värität
elämänjanallasi:
kauas taakse,
vielä kauemmas eteen
vai kenties juuri tähän näin,
suurin piirtein kohdalleen.

Jos olisikin syntynyt
Runotytön aikaan
olisiko kultainen kultaisempaa,
purppuran puna puhtaampaa?

Jos sen tunnistaakin, sen kultaisen vuoden
tummasta pilvestä, jolla
kultareunus kuitenkin,
joskus jälkeenpäin
häikäisevänä mieleen heijastuva?

Ei ole kultaisinta, kultaisempaa
mutta ehkä kuitenkin on:
uuden alku, taivaallisen hohteleva
lapsen ensi vuosi?

Kaikki kultaistuu
kaukaisten aikojen kaukoputkella,
nykyhetki on himmeä
vaikka kuinka zoomaisi.

Kultaiset vuodet kultaa kiitollisuus,
itsestäänselvänä pitäminen
harmaannuttaa elämän.
Huumori, muistelu, haaveilu
hopeahippusia.


ja jälkijunassa runo Mars-planeetallekin vielä:

Hei sinne!
Miten teilä rakkaus määritellään?
Ettehän tunne sanaa sota?
Asuuko onni teissä itsessänne?
Tanssitteko aina täysikuiden aikaan?
Mikä on teillä päin helleraja?
Laita valokuva vastauskirjeeseen!