Sijaan tähtitaivaan ja muita kotiinpaluutunnelmia Botswanasta Suomeen

Huomenna on päivä, jolloin meistä seuraavat vapaaehtoiset saapuvat perille yhteen minulle rakkaaseen, haastavaan vapaaehtoistyöpaikkaan eteläisessä Afrikassa. Haikeudella muistelen, niinpä tässä muutama runo ajatuksista, joita liittyi keväällä kotiinpaluuseemme. Suuria tunteita.

Sijaan tähtitaivaan, kynttilänvalon
minä nyt parvekevaloja, lukulamppua tunnelmoin
tuijotan mietteideni lomasta
valoa pimeyden eri puolilla, valoa.

Yhdessä työskentely oli positiivinen kokemus,
kirjoittaa raporttiin minun mieheni.
Me koimme työmme hyödylliseksi
päättää lauseen, hymyilen:
aamen.

Afrikkasäveliä, lepopaikka siskoselle,
löytyy hiljalleen vastauksia,
ja vastauksia rukouksiin.

Heinäsirkkojen sijalle hiljaisuus
youtube
metrotyömaa.
Laitamme mitä vain ruokaa,
muttei nuotiota jolla.

Me selviämme,
rauha, halaus.
Me kuljemme
eteenpäin
melkeinpä läpi
harmaan lehmänkin.
Kotiin.

Kuljen Kampin kiirehulinassa
tahtiin Afrikan, tahallaan vain.
Outoa, vaikeaa.
Kaikki tarttuu, sanotaan.
Ajatuksetkin,
hyvä sekä paha.

Miksen mitään kirjoittanut sinusta?
Koska elin sinua, Botswana
joka hikirauhanen
ja mielenrauhani hikiseen
sinusta tulvi yli.
Olin siellä, nyt kaivaten taustaseuraan
kerrankin suoraan kuinka kehitys kulkee
jälkeemmekin jättää jälkiä.
Voi lapset, sala sentle, sentle.


ps. Niin, kaivaten minä taustaseuraan - samoin Swazimaan, Namibian ja Nepalin suuntaan. Minun maistani runoja taatusti toistekin. Ikävä ja lämpö.